Aika rientää!

Aikaa viime kertaisesta kirjoittelusta on kulunut jo aikalailla. Paljon on ehtinyt tapahtua, välillä tuntuu, että liikaakin. Olen hypännyt takaisin työelämään, se tuntuu hassulta. Arki ja elämä on lapsen myötä niin erilaista, että työtkin tuntuvat erilaisilta. Välillä tuntuu, että miten tämän kaiken saa toimimaan kokonaisuutena niin, ettei kaikki osapulet kärsi/tule laiminlyödyiksi jollain tavalla. Stressitaso on välillä valtava ja tuntuu, ettei aika riitä kaikkeen. Lapsi, mies, työ, koti ja vielä pitäisi pitää huolta myös itsestä :) hankala yhtälö välillä. Olen paljon miettinyt, että miten sitä joskus mietti, että elämä on hektistä ja kiireistä, vaikka ei edes ollut lasta. Kaipa se on totta, että ihminen osaa arvostaa asioita, vasta kun menettää ne. Tässä yhteydessä puhun nyt omasta ajasta. Mitä se on? :) Nykyään osaan ottaa kaiken irti omasta ajastani. Osaan arvostaa sitä ja nauttia siitä ihan eri tavalla. Ennen omaa aikaa oli selvästi liikaa, koska en ole joutunut asiaa pohtimaan.

Tällä hetkellä arki on aika touhukasta. Illat vietä uimahallilla töiden parissa ja päivät pojan kanssa kotona. Kotona pitäisi samalla keretä hoitaa kotia ja tehdä myös työjuttuja. Ristiriitaisin tuntein odotan ensi viikkoa, jolloin tähän yhtälöön tulee helpotusta. Meidän pikkuherra menee siis hoitoon ja näin minulle jää oikeasti aikaa tehdä töitä rauhassa kotona. Konkreettisen valmennustyöni lisäksi minulla on paljon homia joita hoidan kotoa käsin. Tavallaan ihanaa, ettei tarvitse stressata ehdinkö ja missä välissä. Toisaalta tosi tosi haikeeta. Miio on jo iso poika, vaikka vielä mielestäni kuitenkin niin pieni. Pärjääkö hän siellä, pärjäänkö minä täällä. Nämä ovat varmasti kysymyksiä, joita jokainen äiti mielessään pohtii tässä vaiheessa.

Olen kertonut projektista, jonka aloitimme ystävieni kanssa heinäkuun alussa. Projekti elää ja voi yhä hyvin :) Itselläni on matkanvarrella ollut paljon samantyylisiä juttuja, mutta usein ne lopahtavat jossain vaiheessa. Nyt näyttää taas siltä, että meillä on niin hyvä ja kannustava jengi pystyssä, että maaliin tässä hommassa päästään varmasti! Itselläni on nyt tässä kahdeksassa viikossa painoa lähtenyt reilu viisi kiloa ja senttejä niiden mukana. Jos vertaa painoa siihen, kun astelin synnärille, niin miinusta on noin 24 KILOA!!!! se on paljon se. Toki sairaalaan jäi se noin kymppi.

Olen aina ollut tosi urheilullinen, en koskaan ylipainoinen. Kuitenkaan, vaikka en ole enää moneen moneen vuoteen ollut ns. timmimimmi. Ihraa on erityisesti alavartalossa ja muhkuroitakin kertynyt vuosien varrella. Raskauden myötä kroppa koki kovan muutoksen ja pääkoppa sen mukana. Synnytyksen jälkeen tuntui, ettei minusta ollut enää mitään muuta jäljellä kuin iso kasa kamalaa ihmistä. Itsetunto nollassa ja minäkuva pirstaleina. Nyt niitä sirpaleita yritän kerätä takaisin kasaan. Eihän se itsetunto siitä huippuunsa nouse, vaikka olisin huipputikissä, kyllähän huono itsetunto kumpuaa jostain paljon syvemmältä. Tämä projekti on auttanut kuitenkin myös siinä. Huomaan, että hei minä pystyn tähän ja saan onnistumisen elämyksiä, joka puolestaan ruokkii itsetuntoa ja itseluottamusta. Toivon, että ajansaatossa löydän taas sen ihmisen itsestäni, joka uskaltaa seistä selkä suorana pyytelemättä anteeksi keneltäkään, vaikka ne bikinit päällä ;)

Tässä alla muutamia kuvia heinä-elokuun ajalta.

Keinuminen on ehkä sitä parasta puuhaa nykyään

Näillä mennään ja nykyään mennään usein :)

vadempia pakkaseen talveksi..nami

<3

Lahden satama on paikka, jota ikävöin Lahden ajoilta.