One day I want to honestly say " I made it": joulukuuta 2013

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulun aikaa...joulun taikaa

Uimareilta saatuja simmari-pipareita ;)

Nyt on joulu ohi ja aika palata taas arkea kohti. Joulu on kyllä mukavaa aikaa, mutta on se myös aika uuvuttavaa aikaa, kun pitää sukuloida niin antaumuksella (sekin on ihanaa, mutta tuntuu, että liikaa pitää saada mahdutettua muutamaan päivään) ja syödä ihan liikaa :) Tämäkään joulu ei ollut poikkeus siihen. Tykkään laittaa kotia jouluiseksi, tosin Miio moneen otteeseen korjaili asetelmiani ;) Kynttilöitä meillä on ympäri vuoden joka puolella taloa, mutta tähän aikaa vuodesta niitä on vielä enemmän ja niitä poltetaan joka ilta.

Meidän joulua

Miio lähdössä joulun viettoon

Jouluaatto alkoi siinä seitsemän maissa, kun Miio ilmoitti olevansa hereillä. Kömmittiin aamupalalle, tai Miio söi kunnon aamupalan ja itse söin banaanin, koska oli tarkoitus myöhemmin tehdä riisipuuroa. Radiosta tuli joululauluja ja tanssittiin niiden tahtiin. Joonaskin heräili jossain vaiheessa ja puuhailtiin perheen parissa. Meillä on tosi harvassa nämä aamut, kun saadaan olla koko perhe kasassa. Ylipäätään ne hetket kun ollaan koko perhe kasassa. Puuro hautui liedellä siinä samassa.. ai että siitä tuli hyvää, kun sai pitkään kypsyä! Puurot masussa Miio painui unille ja me vanhemmat päästiin joulusaunaan ja valmistautumaan. Miion herättyä suuntasimme äidilleni joulun viettoon, jossa meitä oli taas tuttu porukka koossa. Ruokaa oli yllinkyllin ja masu räjähdyspisteessä.

Kun pahin ähky helpotti, saapui joulupukki, jei :) Vaikka mulla on ikää jo 27-vuotta, niin oon viettänyt vain yhden joulun ilman joulupukkia aattona jakamassa lahjoja. Se on vaan ihan MUST-juttu. Miiokin selvisi pukin vieailusti ilman suurempia traumoja. Lahjoja tulikin sitten PALJON, ehkä liikaa jopa. Tutut päivittelyt, että ens vuonna ei kyllä osteta näin paljon jne. :) Pappa vielä totes, "täällä ei ainakaan tänä jouluna ole ruokittu lamaa".

Joulua äidin luona

Joulupäivänä aamu otettiin taas ihan iisisti ja leikittiin Miion uusilla leluilla. Äiti ja isi leikki dubloilla ihan intoa, poika vähän häiritsi rakenteluja sotkemalla ;) Kahdeksi suunnattiin Hyvinkäälle Joonaksen enon luokse joulupöytään. Samalla vietettiin hänen 50-vuotisjuhlia. Siitä matka jatkui Lahteen. Lahdessa odotti vielä kasa lahjoja ja ilta menikin niitä availlessa. Miion käytyä nukkumaan lähdettiin pyörähtämään kaupungilla. Salossa on yleensä joulupäivänä tapana lähetä viihtelle, samaa tapaa ei Lahdessa taida olla, koska kaupungilla ei ollut tungosta. Oli kuitenkin mukavaa päästä hetkeksi istumaan iltaa, vaikka ei tää mikään varsinainen biletysreissu ollutkaan, vaan rauhassa istuskeltiin. Tapaninpäivänä oli vielä yksi vierailureissu Helsinkiin Joonaksen äidin tädin luokse. Taas oli jouluruokaa pöydässä ja vielä se upposi ihmeen hyvin :) Ja ettei mässäily siihen loppuis, niin illalla käytiin vielä testaamassa Lahden American style diner Pika kievari! Huhu, on kyllä tullut syötyä ;) Tuolla oli kyllä parhaat ranskalaiset, sosittelen kokeilemaan!! Uni tuli kyllä illalla ilman huuteluja ja ihanaa olikin nukkua 10 tunnin unet edellisen yön lyhyen pätkän jälkeen.

Meidän ei pitänyt hankkia Miiolle muuta lahjaa, kuin "Mio, poikani Mio"-kirja, mutta muutama muukin paketti konttiin sujahti. Tosin oli niitä muutkin sujautelleet ja niin me Joonaksen kanssa päiviteltiin, että mihin me kaikki ne lahjat saadaan mahdutettua kotona. Miioa ei lahjat juuri kiinnostaneet. Paras lahja tais olla pikkuveljeni hankkima lasten akustinen kitara. Sitä rämpyteltiin kovasti jo aattoiltana. Ostin Joonakselle yllärilahjana painepesurin. Meillä on ollut pitkään puhetta, että sellaisen voisi hankkia. Pääsin, sitten yllättää ja ostaa sen lahjaksi. Oli suu aika muikeana sen nähdessään :) Kerrankin sain yllätettyä.

Itse pyysin Joonakselta lahjaksi nettivalmennuksen. Fitfarm on varmasti monelle tuttu firma. Oon seurannut keskusteluja näistä nettivalmennuksista ja päätin, että haluun ite kokeilla, niin voin muodostaa oman mielipiteeni. Valitsin sieltä Bikini Challengen, 10 viikon haaste mulle tuohon vuoden alkuun :) Valmennus kestää siis 10 viikkoa, pakettiin kuuluu treeniohjelmat ja ruokavalio. Oon aika skeptinen näitä kohtaan, mutta haluan silti kokeilla millasia tuloksia voin ite saada aikaan. Homma starttaa 20.1, siihen asti voi ottaa vielä iisisti, omien rutiinien mukaan :) Tästä hommasta ois tarkoitus kirjoitella tänne säännöllisesti ja mahdollisimman aitoa fiiliksiä. Ehkä mä uskaltaudun jopa julkaisee jotain kuvia tuloksista.

Uupunut kotimatkalainen

Ja näin se joulu oli ohi! Tänään aamuna lähdin Joonaksen äidin kanssa käymään Finnmarin tehtaanmyymälässä, siis niin IHANA paikka. Suosittelen kaikille Lahteen eksyville. Sieltä tarttui vaikka mitä mukaan, niistä kuvia ehkä myöhemmin, kun kerkeen laittaa kaikki esille ja saan joulukoristeet alta pois. Paikanpäällä en tajunnu ottaa yhtään kuvaa, harmi, oli nimittäin niin ihanasti sisustettu paikka. Mun oli aika startata kotia kohti jo puolenpäivän jälkeen, koska työt alkoi iltapäivällä. Miio ja Joonas tulevat perästä huomenna. Rölli tuli mun kanssa kotiin, koska kärsi koko joulun vatsavaivoista, niin oli helpompaa ottaa tänne kotiin ripuloimaan. Nyt tuntuu olevan jo parempaan päin onneksi. Outoa olla ilman poikia kotona, mutta onneks ne tulee jo huomenna kotiin <3

Kuvia on nyt joulusta aika vähän, koska kamera on vielä Lahdessa, mutta lisäilen niitä sitten ens kerralla.

torstai 12. joulukuuta 2013

Turnauskestävyys koetuksella

Olen kirjoittanut tän tekstin muutamaan otteeseen, mutta siitä tuli aina niin suruvirsi. Milloin musta on tullut näin negatiivinen. Ooks mä aina ollut? Lähtökohtaisesti mulla on asiat enemmän kuin hyvin, mutta silti tunnen tyytymättömyttä ja riittämättömyyttä päivittäin. Pidän siitä, että asiat on järjestyksessä ja hommat hallinnassa. Tää syksy on ollut kaikkea muuta kuin sitä. Uusi työ, uusi arki, uudet rutiinit. Myönnän, että oon aika ulalla välillä ja homma ei oo ihan hanskassa. Asiat tulee hoidettua joo, mutta tuntuu, että elämä on yhtä karusellia. Nyt joulukin on ihan ovella ja mulla ei oo vielä edes lahjoja ostettuna. Tänään pitää vielä viimeistellä joulukortit ja pakata viikonlopun kisareissua varten. Missä on mun suunnitelmallisuus nykyään? Se pitää löytää ja äkkiä :)

Huomenna suuntaan Hämeenlinnaan koko viikonloppuksi Ikäkausimestaruuskilpailujen finaaleihin. Myönnän, että pientä jännitystä on ilmassa. Syyskausi alkaa olla paketissa ja ajatuksen suunnataan tulevaan kevääseen. Tämä syksy on tuntunut itsestä niin tahmealta, että on ihanaa kääntää tavallaan uusi sivu ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Tavoitteet korkealle ja täysillä niitä kohti.

Joulua odotan muutenkin, koska silloin on luvassa aikaa perheen kanssa monta päivää putkeen. Se on todella luksusta meille. Kevät tulee olemaan rankka, koska Joonas aloitta kurssin Helsingissä ja on poissa kotoa jopa enemmän, kuin tällä hetkellä. Yhteinen aika on vielä enemmän kortilla. Kovasti yritän miettiä omia työkuvioita, niin että aikaa järjestyisi myös perheelle, mutta tuntuu ettei mitään helppoa ratkaisua ole. Tämä työ, kun on ilta ja vkl painotteista. Noh, onhan tässä vielä muutama viikko aikaa pohtia miten tää paletti saadaan toimimaan niin, ettei perheen yhteinen aika jää ihan nolliin.

Oon miettinyt tulevalle vuodelle myös henkilökohtaisia tavoitteita työn ulkopuolella. Osa tietysti vaikuttaa myös työhön.

- Haluan olla aikaansaavampi ja tehokkaampi. Nyt tuntuu, että mikään ei tule valmiiksi. Luulen tekeväni paljon, mutta silti mikään ei valmistu. Aina on pyykkiä, aina on sotkua, aina on jotain mikä on kesken. Ehkä se on vain tätä lapsiperheen arkea, mutta en halua tyytyä siihen virteen :)

- Haluan saavuttaa painotavoitteeni. Motivaatio syömisiin ja liikuntaan on vähän kadoksissa. Rakastan käydä ohjaamassa, mutta yksin salille on vaikea lähteä tekemään kovia treenejä. Lenkkeily ei maistu, ruoka tosin sitäkin paremmin. Paino ei tuu olemanaan tavoitteessa jouluun mennessä, koska nyt on tullut jopa takapakkia. Mutta mä tuun saavuttaa sen ja jopa oon aatellu pistää tavoitteet vähän korkeammalle ;) Tammikuussa siitä sitten lisää, mut tarkoitus ois oikeesti ottaa tytöstä mittaa.

-Haluan olla parempi äiti ja "vaimoke" :). Teen töitä paljon kotoa käsin, koska seuralla ei ole toimistoa tai työtilaa. Välillä käytän liikaa sitä aikaa työhön, kun meillä ois Miion kanssa mahdollisuus viettää laatuaikaa. Oon toisaalta onnekas, että saan viettää niin paljon aikaa kotona Miion kanssa, mutta jotenkin mun pitää keskittää työt paremmin, että silloin, kun ollaan Miio kanssa kotona, niin voin olla täysillä hänen kanssaan.

Joonas puolestaan on joutunut sietämään mun kiukuttelua koko syksyn. Kaikki turhautuminen, väsymys jne... kaiken sen oon kaatanut Joonaksen niskaan. Niinhän sitä usein rakkaille tehdään, mutta ei se silti oikein oo. Anteeksi siitä <3

Osa noista on tosiaan vielä toive-tasolla, osaan olen keksinyt suunnitelman. Jos ja KUN haluan kaikissa onnistua, pitää alkaa miettiä miten ne kaikki saavutetaan. Jotain pitää muuttua, jos haluaa muutosta. Niinhän se menee.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Elämäni vuosi

Esikoiseni täytti jokin aika sitten vuoden ja on tullut pohdittua maailman menoa pikkuherran kautta. Vuosi on mennyt todella nopeasti ja elämässä on tapahtunut ihan järjettömiä mullistuksia. Silti vielä järki päässä? :) Ajattelin käydä nyt nopeasti läpi kulunutta vuotta ja vähän sitä edeltävääkin aikaa...

Kun sain tietää odottavani Miioa, olin aiva shokissa. Raskaus ei ollu millään lailla suunniteltu ja se tuntui aluksi iskulta vasten kasvoja. Oli vaikeaa käsittää mitä oli tapahtumassa, mutta minulle oli heti selvää, että pitäisin lapsen, vaikka se pelottavalta ajatukselta tavallaan tuntuikin. Samaan aikaan elämässä oli paljon myllerryksiä. Sain työtarjouksen Salosta ja elämämme siirtyi tänne. Raskaus, muutto toiselle paikkakunnalle... Välillä mietin, että on ihme, meillä on yhtä perhe kasassa, koska se oli rankkaa aikaa monessakin mielessä. Meidän molempien elämä sai täysin uuden suunnan kysymättä, vielä enemmän Joonaksen. Pois tutusta ja turvallisesta kokonaan uuteen paikkaan. Otimme reilu vuosi sitten ihan älyttömiä riskejä niin taloudellisesti, kuin parisuhteenkin kannalta, mutta nyt näyttää siltä, että ehkä kaikki kannatti.

Pikkuherran maailmaan tulo oli aikamoinen prosessi. 21.11.2012 klo.6 aamulla minulta meni vedet, mutta herra suvaitsi tulla ulos vasta 23.12 klo. 20.59. Oli siinä tekemistä :) Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ekat viikot lapsen kanssa oli rankkaa. Tai ei niinkään hoitaminen tai mikään siihen liittyvä, vaan se, että todellisuus iski vasten kasvoja. Ennen tulin ja menin miten halusin. Nyt en voinut lähteä edes kaupassa käymään ilman, että oli maitoa pumpattu valmiiksi ja ohjeet annettu isukille. Vastuu painoi. Onneksi aika nopeasti pääsin ahdistuksesta eroon. Miio on aina ollut niin helppo, että olemme voineet ottaa hänet joka paikkaan mukaan. Miio ei sinäänsä rajoittanut menojamme juurikaan. Ainoa minne kaipasin enemmän oli sali. Joonas onneksi järjesti asioita niin, että pääsin siellä välillä myös käymään. Harrastimme Miion kanssa paljon ja se loi rytmiä arkeen. Oli vauvatreffeja, tanssia, uintia ja lenkillä käytiin usein. Aika meni kuin siivillä. Nopeasti tuli kesä ja kesän jälkeen syksy. Minun oli aika mennä töihin.

Syy miksi muutimme ylipäätään Saloon, oli se, että sain työtarjouksen täältä. Toimin nyt Salon Uimareiden valmennuspäällikkönä. Tasapainottelu työn ja perheen kanssa on ollut haastavaa. En tee mitään 8-16 päiviä, Joonaksen työ on myös epäsäännöllistä. Olen viettänyt paljon unettomia öitä ja itkuisia iltapäiviä miettien miten tämä kaikki saadaan toimimaan. Vieläkään en ihan tiedä. Tällä hetkellä mennään aikalailla viikko kerrallaan, pidempiä suunnitelmia on vaikea tehdä. Onneksi kohta on joulu ja saamme perheen yhteistä aikaa. Sitä on nykyään todella vähän. Viikossa puhutaan muutamasta tunnista, kun saamme olla koko perhe samaan aikaan kotona ilman mitään suurempaa kiireettä. Yleensä, kun Joonas tulee kotiin minä lähden töihin. Kyllähän se totuus on se, että jotain muutoksia pitää asioihin tulla pidemmän päälle, ei tämä luultavasti muuten toimi. Tällä hetkellä työ- ja perhe-elämä kärsivät molemmat siitä, että tunnen riittämättömyyden tunnetta. Joku balanssi asioihin pitää saada.

Hurjasti on asioita tapahtunut. Se on kuitenkin aika pientä verrattuna siihen, miten paljon ihmisen ensimmäiseen vuoteen mahtuu. Pienestä, avuttomasta kääröstä on tullut reipas juoksuaskelia harjoitteleva taapero, joka sanoo ÄITTÄ, kun haen hänet hoidosta <3 Odotan innolla uusia koitoksia yhdessä tämän rakkauspakkauksen kanssa. Alla koottuna muutamia kuvia vuoden varrelta.