Elämäni vuosi

Esikoiseni täytti jokin aika sitten vuoden ja on tullut pohdittua maailman menoa pikkuherran kautta. Vuosi on mennyt todella nopeasti ja elämässä on tapahtunut ihan järjettömiä mullistuksia. Silti vielä järki päässä? :) Ajattelin käydä nyt nopeasti läpi kulunutta vuotta ja vähän sitä edeltävääkin aikaa...

Kun sain tietää odottavani Miioa, olin aiva shokissa. Raskaus ei ollu millään lailla suunniteltu ja se tuntui aluksi iskulta vasten kasvoja. Oli vaikeaa käsittää mitä oli tapahtumassa, mutta minulle oli heti selvää, että pitäisin lapsen, vaikka se pelottavalta ajatukselta tavallaan tuntuikin. Samaan aikaan elämässä oli paljon myllerryksiä. Sain työtarjouksen Salosta ja elämämme siirtyi tänne. Raskaus, muutto toiselle paikkakunnalle... Välillä mietin, että on ihme, meillä on yhtä perhe kasassa, koska se oli rankkaa aikaa monessakin mielessä. Meidän molempien elämä sai täysin uuden suunnan kysymättä, vielä enemmän Joonaksen. Pois tutusta ja turvallisesta kokonaan uuteen paikkaan. Otimme reilu vuosi sitten ihan älyttömiä riskejä niin taloudellisesti, kuin parisuhteenkin kannalta, mutta nyt näyttää siltä, että ehkä kaikki kannatti.


Pikkuherran maailmaan tulo oli aikamoinen prosessi. 21.11.2012 klo.6 aamulla minulta meni vedet, mutta herra suvaitsi tulla ulos vasta 23.12 klo. 20.59. Oli siinä tekemistä :) Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ekat viikot lapsen kanssa oli rankkaa. Tai ei niinkään hoitaminen tai mikään siihen liittyvä, vaan se, että todellisuus iski vasten kasvoja. Ennen tulin ja menin miten halusin. Nyt en voinut lähteä edes kaupassa käymään ilman, että oli maitoa pumpattu valmiiksi ja ohjeet annettu isukille. Vastuu painoi. Onneksi aika nopeasti pääsin ahdistuksesta eroon. Miio on aina ollut niin helppo, että olemme voineet ottaa hänet joka paikkaan mukaan. Miio ei sinäänsä rajoittanut menojamme juurikaan. Ainoa minne kaipasin enemmän oli sali. Joonas onneksi järjesti asioita niin, että pääsin siellä välillä myös käymään. Harrastimme Miion kanssa paljon ja se loi rytmiä arkeen. Oli vauvatreffeja, tanssia, uintia ja lenkillä käytiin usein. Aika meni kuin siivillä. Nopeasti tuli kesä ja kesän jälkeen syksy. Minun oli aika mennä töihin.

Syy miksi muutimme ylipäätään Saloon, oli se, että sain työtarjouksen täältä. Toimin nyt Salon Uimareiden valmennuspäällikkönä. Tasapainottelu työn ja perheen kanssa on ollut haastavaa. En tee mitään 8-16 päiviä, Joonaksen työ on myös epäsäännöllistä. Olen viettänyt paljon unettomia öitä ja itkuisia iltapäiviä miettien miten tämä kaikki saadaan toimimaan. Vieläkään en ihan tiedä. Tällä hetkellä mennään aikalailla viikko kerrallaan, pidempiä suunnitelmia on vaikea tehdä. Onneksi kohta on joulu ja saamme perheen yhteistä aikaa. Sitä on nykyään todella vähän. Viikossa puhutaan muutamasta tunnista, kun saamme olla koko perhe samaan aikaan kotona ilman mitään suurempaa kiireettä. Yleensä, kun Joonas tulee kotiin minä lähden töihin. Kyllähän se totuus on se, että jotain muutoksia pitää asioihin tulla pidemmän päälle, ei tämä luultavasti muuten toimi. Tällä hetkellä työ- ja perhe-elämä kärsivät molemmat siitä, että tunnen riittämättömyyden tunnetta. Joku balanssi asioihin pitää saada.

Hurjasti on asioita tapahtunut. Se on kuitenkin aika pientä verrattuna siihen, miten paljon ihmisen ensimmäiseen vuoteen mahtuu. Pienestä, avuttomasta kääröstä on tullut reipas juoksuaskelia harjoitteleva taapero, joka sanoo ÄITTÄ, kun haen hänet hoidosta <3 Odotan innolla uusia koitoksia yhdessä tämän rakkauspakkauksen kanssa. Alla koottuna muutamia kuvia vuoden varrelta.

Miio ristiäispäivänä, ikää 6 viikkoa

Joulukorttiin kuvia, ikää vajaa 3 viikkoa

Ristiäiskakku

Eka vauvauintikerta n. 4kk iässä

Vappu! 5kk

Iskän kanssa 1 vrk ikäisenä

Vierumäen leirillä mukana vajaa 6kk

juhannusuinnilla 7kk

Rakkauspakkaus 3kk

1vrk

Keinuminen on kivaa!! 8kk

seisominen on erikivaa 7kk

Lenkillä :) 10kk

Miio pesee pyykkiä 8-9kk

Cool 7kk

Isä ja poika 6kk

Synttärikakku

kynttlän puhaltaminen iskän kanssa

1v.